Johan myrkyn lykkäs!

Tai pitäisikö sanoa kokaiinin?
Espanja tärisee. Jotkut pelosta, jotkut innosta. Jotkut raivosta. Tänä aamuna ilmestynyt uutislehti Época (Suomen Kuvalehteä vastaava) julkaisee kannessaan, että Espanjan kuninkaan tytär Infanta Elena hakee avioliittonsa mitätöintiä miehensä kokaiininkäytön perusteella. Niille, joille avioliiton mitätöinti ei ole aivan tuttu käsite, kerrottakoon, että katolisessa Espanjassa kirkko ei tunnista avioeroa lainkaan, mutta voi joissain tapauksissa myöntää avioliiton mitätöinnin (nulidad) esimerkiksi sillä perusteella, että jompi kumpi puolisoista meni naimisiin salaten toiselta sellaisen asian, joka olisi saattanut vaikuttaa avioliiton solmimispäätökseen, jos tämä olisi siitä tiennyt. Muitakin syitä löytyy, mutta niihin voimme palata toisella kertaa. Avioliiton mitätöinti on kallis ja usein vuosia kestävä prosessi - muistatte ehkä Monacon Carolinen eron Philippe Junotista.
Infanta Elenan miehen Jaime Marichalarin kokaiininkäytöstä liikkui huhuja jo kuusi vuotta sitten, kun tämä sai aivoinfarktin. Marichalar oli tuolloin hädin tuskin nelikymppinen ja aivoinfarktit tuon ikäisillä ovat lääkäreiden mukaan usein yhteydessä huumeiden, erityisesti kokaiinin käyttöön. En kuitenkaan muista yhdenkään lehden uskaltaneen asiasta kertoa, mutta huhu kulki Madridissa sitäkin itsepintaisemmin.
Tämänviikkoisen Epocan kansi tulee antamaan keskustelunaihetta viikonlopun televisio-ohjelmille. Tulee itse asiassa olemaan mielenkiintoista seurata, mikä kanava uskaltaa antaa aiheesta puhua keskustelupaneeleissaan. Espanjan kuningasperheellä on aivan viime vuosiin asti ollut erittäin hyvä suhde maan lehdistöön ja tästä syystä sen yksityisasioita ei ole julkisuuteen vuotanut. Prinssi Felipen mentyä naimisiin kertaalleen eronneen toimittajan kanssa - Letizia Ortiz - hän kuitenkin monen lehtimiehen mielestä antoi luvan tämän erityisaseman poistamiselle. Mikäli hän käyttäytyy, kuin tavallinen kansalainen, hän saa myös tavallisen kansalaisen kohtelun, tuumattiin. Aika näyttää, mitkä ovat vaikutukset monarkiaan tulevaisuudessa, mutta ihan hyvältähän tämä ei näytä.

Syksyn merkit

Mistä Espanjassa tietää, että on syksy? Lehdet eivät juuri kellastu tai putoa, kun lehtipuitakaan ei juuri ole - ainakaan etelä-Espanjassa (Madridissa asuvat lukijat - tämä ei koske teitä!). Ilmat eivät viilene eivätkä kostu, tätä kirjoitettaessa lämpömittari lähentelee kolmeakymmentä ja taivas on täysin sininen.
Ensimmäinen syksyn merkki on tavaratalo El Corte Inglés ja sen mainonta. Bikinit vaihtuvat koulupukuihin. Alkaa uusi kampanja, Vuelta al cole. Se on tavaratalolle tuottavampi kuin joulu, ainakin jos lehtiin on uskomista. Perheet käyttävät noin 300 euroa per lapsi koulutien aloittamiseen syyskuussa pelkästään uusien hankintojen muodossa. Määrä tuplaantuu ja peräti triplaantuu riippuen siitä, onko lapsi yleisessä vai yksityisessä koulussa.
Mutta toinen varma syksyn merkki ovat juorulehdet. Niiden kannet on nimittäin syyskuussa pyhitetty lähes kokonaan koulutien aloittaville tai sinne palaaville julkkisten lapsille. Eilen kaikki päivälehdet hehkuttivat Infanta Leonorin - maan tulevan kuningattaren - koulutien aloittamista. 3-vuotias säihkysilmä antoi ensimmäisen lausuntonsa koulun portilla odottavalle lehdistölle: "Minä aloitan tänään isojen koulun."
Leonor seuraa isänsä jalanjälkiä madridilaisessa opinahjossa. Koulu on tiettävästi teettänyt mittavat remontit perillisen koulutien aloittamista varten, tarvitaanhan Leonoria varten turvallisuustoimia, joita muut oppilaat eivät ilmeisesti lainkaan tarvitse. Ainakin näin voisi päätellä eilisistä uutispätkistä, joissa näytettiin koulurakennusten kuntoa eri puolilla maata. Kataloniassa sortumaisillaan olevan koulun kunnostustöiden aloittaminen on myöhästynyt niin pahasti, että lapset eivät eilen päässeet kouluun. Toinen koulu joutui vuokraamaan juhlasalin läheisestä ravintolasta, jotta viiden eri luokka-asteen oppilaat saivat tilat entisten jäätyä pieniksi. Ja eri puolella maata oppilaita on sijoitettu rakennusparakkeihin, kun luokkatilaa ei ole.
Mutta maalla on varmasti vielä toivoa. Ainakin Letizian tytär pääseen kunnon kouluun.

Äiti meillä on tulipalo!

Tällaisen tekstiviestin sain eilen illalla. Olin Mercadona-valintamyymälässä kahden nuorimmaiseni kanssa, kun vanhin, omilta retkiltään (!) kotiin palannut 15-vuotias Javier tekstasi minulle näin mieltä rauhoittavan viestin. Tartuin tietysti kännykkään vapaalla kädelläni ja soitin pojalle. Toisessa nyrkissä pidin edelleen kiinni sixpakista. Puhuttuamme selvisi, että palo roihui läheisillä vuorilla, ei siis meillä kotona. Huokaisin helpotuksesta, mutta aloin kuitenkin kiirehtiä kotiin. Maratonimaisten kassajonojen jälkeen pääsimme kuin pääsimmekin lähtemään ja kotiin päin ajaessa palon laajuus selvisi meille välittömästi - puoli vuorta roihusi Mijasissa. Jos vähien mäntymetsien menetys ei olisi riipaissut niin pahasti, olisi ollut pakko sanoa, että vuori oli jopa kaunis tummanpunaisine liekkeineen. Kotiin päästessäni puhelin soi jo, tutut kyselivät, mahtaako tulipalo vaikutta meihin ja tarjosivat yösijaa tarvittaessa. Taas tuli tälle maalle ominainen solidaarisuus todistettua.
Espanjassa metsäpalot ovat jokakesäinen riesa. Aamu-uutisissa paloa seuratessani huomasin televisiossa tutun naaman - ystäväni Rayla Haukka! Ainakin parikymmentä vuotta olemme toisemme tunteneet, tehneet jopa töitäkin yhdessä. Soitin Raylalle, joka kertoi nukkuneensa yön autossa poliisivoimien evakuoitua hänen asuinalueensa. Sätin häntä välittömästi siitä, ettei ollut soittanut minulle ja tarjosin yösijaa viikonlopuksi. Tämä on niinkuin vahingon laittamista kiertämään, mutta espanjalaisittain. Haz el bien y no mires a quién.

Suhteellisuudentaju hoi!

Keskimmäinen poikani seurasi eilen televisiouutisia puolikorvalla. Urheiluosion alkaessa huomasin hänen vaihtavan asentoa. Álvaro (11) istuikin valppaana kuin vahtikoira juontajan selostaessa futisjoukkueiden uusia sopimuksia sekä pelaajien siirtymisiä joukkueista toisiin, urheilulehti Marca yhdessä kädessä ja liigaopas toisessa.
En voi kehua muistavani, mistä pelaajasta ja mistä joukkueesta oli kysymys, mutta pelaajasiirron hinnan muistan: 8 miljoonaa euroa. Poika tuhahti: "noin vähän!"
Toivuttuani tiedustelin pojalta, kuinka paljon rahaa hänen pankkitilillään on. Sen jälkeen kysyin häneltä, tietääkö hän mahdollisesti, mikä on Espanjan keskipalkka ja kuinka paljon hänen kotinsa arvo on tällä hetkellä. Sitten kysyin, tuntuuko 8 miljoonaa euroa edelleen hänestä pieneltä summalta.
Selitin Alvarolle, että olemme tottuneet kuulemaan, että miljoonista euroista puhutaan samaan tahtiin kuin pikkuleivistä. Pelaajasiirroissa huippuklubien välillä maksetaan summia, jotka ylittävät pienen maan bruttokansantuotteen. Selitin, että kyse on summista, joita tavallinen ihminen ei ikipäivänä tienaa normaalielämässä.
"Mutta eivät pelaajat olekaan tavallisia ihmisiä!"
Jatkan selittämistä huomenna. Ja ylihuomenna. Jos ei mene perille, täytyy ottaa kovemmat aseet. Poika mukaan ruokakauppaan ja hintoihin tutustumaan. Tämän jälkeen hän saa tutustua minun pankkitiliini.
Kulutushinnat ovat tällä hetkellä Espanjassa pilviä hipovia. Tänä aamuna uutislähetys tiesi kertoa minulle, että sitruunat ovat kallistuneet viime vuoteen nähden 52%. Sipulit olivat ainoa elintarvike, joiden hinta oli laskenut 12% vastaavana aikana.
Lopetan nyt kirjoittamisen, sillä minun on alettava hakemaan sipuliruokien reseptejä.