Tai pitäisikö sanoa kokaiinin?
Espanja tärisee. Jotkut pelosta, jotkut innosta. Jotkut raivosta. Tänä aamuna ilmestynyt uutislehti Época (Suomen Kuvalehteä vastaava) julkaisee kannessaan, että Espanjan kuninkaan tytär Infanta Elena hakee avioliittonsa mitätöintiä miehensä kokaiininkäytön perusteella. Niille, joille avioliiton mitätöinti ei ole aivan tuttu käsite, kerrottakoon, että katolisessa Espanjassa kirkko ei tunnista avioeroa lainkaan, mutta voi joissain tapauksissa myöntää avioliiton mitätöinnin (nulidad) esimerkiksi sillä perusteella, että jompi kumpi puolisoista meni naimisiin salaten toiselta sellaisen asian, joka olisi saattanut vaikuttaa avioliiton solmimispäätökseen, jos tämä olisi siitä tiennyt. Muitakin syitä löytyy, mutta niihin voimme palata toisella kertaa. Avioliiton mitätöinti on kallis ja usein vuosia kestävä prosessi - muistatte ehkä Monacon Carolinen eron Philippe Junotista.
Infanta Elenan miehen Jaime Marichalarin kokaiininkäytöstä liikkui huhuja jo kuusi vuotta sitten, kun tämä sai aivoinfarktin. Marichalar oli tuolloin hädin tuskin nelikymppinen ja aivoinfarktit tuon ikäisillä ovat lääkäreiden mukaan usein yhteydessä huumeiden, erityisesti kokaiinin käyttöön. En kuitenkaan muista yhdenkään lehden uskaltaneen asiasta kertoa, mutta huhu kulki Madridissa sitäkin itsepintaisemmin.
Tämänviikkoisen Epocan kansi tulee antamaan keskustelunaihetta viikonlopun televisio-ohjelmille. Tulee itse asiassa olemaan mielenkiintoista seurata, mikä kanava uskaltaa antaa aiheesta puhua keskustelupaneeleissaan. Espanjan kuningasperheellä on aivan viime vuosiin asti ollut erittäin hyvä suhde maan lehdistöön ja tästä syystä sen yksityisasioita ei ole julkisuuteen vuotanut. Prinssi Felipen mentyä naimisiin kertaalleen eronneen toimittajan kanssa - Letizia Ortiz - hän kuitenkin monen lehtimiehen mielestä antoi luvan tämän erityisaseman poistamiselle. Mikäli hän käyttäytyy, kuin tavallinen kansalainen, hän saa myös tavallisen kansalaisen kohtelun, tuumattiin. Aika näyttää, mitkä ovat vaikutukset monarkiaan tulevaisuudessa, mutta ihan hyvältähän tämä ei näytä.
perjantai 26. syyskuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti