Tällaisen tekstiviestin sain eilen illalla. Olin Mercadona-valintamyymälässä kahden nuorimmaiseni kanssa, kun vanhin, omilta retkiltään (!) kotiin palannut 15-vuotias Javier tekstasi minulle näin mieltä rauhoittavan viestin. Tartuin tietysti kännykkään vapaalla kädelläni ja soitin pojalle. Toisessa nyrkissä pidin edelleen kiinni sixpakista. Puhuttuamme selvisi, että palo roihui läheisillä vuorilla, ei siis meillä kotona. Huokaisin helpotuksesta, mutta aloin kuitenkin kiirehtiä kotiin. Maratonimaisten kassajonojen jälkeen pääsimme kuin pääsimmekin lähtemään ja kotiin päin ajaessa palon laajuus selvisi meille välittömästi - puoli vuorta roihusi Mijasissa. Jos vähien mäntymetsien menetys ei olisi riipaissut niin pahasti, olisi ollut pakko sanoa, että vuori oli jopa kaunis tummanpunaisine liekkeineen. Kotiin päästessäni puhelin soi jo, tutut kyselivät, mahtaako tulipalo vaikutta meihin ja tarjosivat yösijaa tarvittaessa. Taas tuli tälle maalle ominainen solidaarisuus todistettua.
Espanjassa metsäpalot ovat jokakesäinen riesa. Aamu-uutisissa paloa seuratessani huomasin televisiossa tutun naaman - ystäväni Rayla Haukka! Ainakin parikymmentä vuotta olemme toisemme tunteneet, tehneet jopa töitäkin yhdessä. Soitin Raylalle, joka kertoi nukkuneensa yön autossa poliisivoimien evakuoitua hänen asuinalueensa. Sätin häntä välittömästi siitä, ettei ollut soittanut minulle ja tarjosin yösijaa viikonlopuksi. Tämä on niinkuin vahingon laittamista kiertämään, mutta espanjalaisittain. Haz el bien y no mires a quién.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti