Johan myrkyn lykkäs!

Tai pitäisikö sanoa kokaiinin?
Espanja tärisee. Jotkut pelosta, jotkut innosta. Jotkut raivosta. Tänä aamuna ilmestynyt uutislehti Época (Suomen Kuvalehteä vastaava) julkaisee kannessaan, että Espanjan kuninkaan tytär Infanta Elena hakee avioliittonsa mitätöintiä miehensä kokaiininkäytön perusteella. Niille, joille avioliiton mitätöinti ei ole aivan tuttu käsite, kerrottakoon, että katolisessa Espanjassa kirkko ei tunnista avioeroa lainkaan, mutta voi joissain tapauksissa myöntää avioliiton mitätöinnin (nulidad) esimerkiksi sillä perusteella, että jompi kumpi puolisoista meni naimisiin salaten toiselta sellaisen asian, joka olisi saattanut vaikuttaa avioliiton solmimispäätökseen, jos tämä olisi siitä tiennyt. Muitakin syitä löytyy, mutta niihin voimme palata toisella kertaa. Avioliiton mitätöinti on kallis ja usein vuosia kestävä prosessi - muistatte ehkä Monacon Carolinen eron Philippe Junotista.
Infanta Elenan miehen Jaime Marichalarin kokaiininkäytöstä liikkui huhuja jo kuusi vuotta sitten, kun tämä sai aivoinfarktin. Marichalar oli tuolloin hädin tuskin nelikymppinen ja aivoinfarktit tuon ikäisillä ovat lääkäreiden mukaan usein yhteydessä huumeiden, erityisesti kokaiinin käyttöön. En kuitenkaan muista yhdenkään lehden uskaltaneen asiasta kertoa, mutta huhu kulki Madridissa sitäkin itsepintaisemmin.
Tämänviikkoisen Epocan kansi tulee antamaan keskustelunaihetta viikonlopun televisio-ohjelmille. Tulee itse asiassa olemaan mielenkiintoista seurata, mikä kanava uskaltaa antaa aiheesta puhua keskustelupaneeleissaan. Espanjan kuningasperheellä on aivan viime vuosiin asti ollut erittäin hyvä suhde maan lehdistöön ja tästä syystä sen yksityisasioita ei ole julkisuuteen vuotanut. Prinssi Felipen mentyä naimisiin kertaalleen eronneen toimittajan kanssa - Letizia Ortiz - hän kuitenkin monen lehtimiehen mielestä antoi luvan tämän erityisaseman poistamiselle. Mikäli hän käyttäytyy, kuin tavallinen kansalainen, hän saa myös tavallisen kansalaisen kohtelun, tuumattiin. Aika näyttää, mitkä ovat vaikutukset monarkiaan tulevaisuudessa, mutta ihan hyvältähän tämä ei näytä.

Syksyn merkit

Mistä Espanjassa tietää, että on syksy? Lehdet eivät juuri kellastu tai putoa, kun lehtipuitakaan ei juuri ole - ainakaan etelä-Espanjassa (Madridissa asuvat lukijat - tämä ei koske teitä!). Ilmat eivät viilene eivätkä kostu, tätä kirjoitettaessa lämpömittari lähentelee kolmeakymmentä ja taivas on täysin sininen.
Ensimmäinen syksyn merkki on tavaratalo El Corte Inglés ja sen mainonta. Bikinit vaihtuvat koulupukuihin. Alkaa uusi kampanja, Vuelta al cole. Se on tavaratalolle tuottavampi kuin joulu, ainakin jos lehtiin on uskomista. Perheet käyttävät noin 300 euroa per lapsi koulutien aloittamiseen syyskuussa pelkästään uusien hankintojen muodossa. Määrä tuplaantuu ja peräti triplaantuu riippuen siitä, onko lapsi yleisessä vai yksityisessä koulussa.
Mutta toinen varma syksyn merkki ovat juorulehdet. Niiden kannet on nimittäin syyskuussa pyhitetty lähes kokonaan koulutien aloittaville tai sinne palaaville julkkisten lapsille. Eilen kaikki päivälehdet hehkuttivat Infanta Leonorin - maan tulevan kuningattaren - koulutien aloittamista. 3-vuotias säihkysilmä antoi ensimmäisen lausuntonsa koulun portilla odottavalle lehdistölle: "Minä aloitan tänään isojen koulun."
Leonor seuraa isänsä jalanjälkiä madridilaisessa opinahjossa. Koulu on tiettävästi teettänyt mittavat remontit perillisen koulutien aloittamista varten, tarvitaanhan Leonoria varten turvallisuustoimia, joita muut oppilaat eivät ilmeisesti lainkaan tarvitse. Ainakin näin voisi päätellä eilisistä uutispätkistä, joissa näytettiin koulurakennusten kuntoa eri puolilla maata. Kataloniassa sortumaisillaan olevan koulun kunnostustöiden aloittaminen on myöhästynyt niin pahasti, että lapset eivät eilen päässeet kouluun. Toinen koulu joutui vuokraamaan juhlasalin läheisestä ravintolasta, jotta viiden eri luokka-asteen oppilaat saivat tilat entisten jäätyä pieniksi. Ja eri puolella maata oppilaita on sijoitettu rakennusparakkeihin, kun luokkatilaa ei ole.
Mutta maalla on varmasti vielä toivoa. Ainakin Letizian tytär pääseen kunnon kouluun.

Äiti meillä on tulipalo!

Tällaisen tekstiviestin sain eilen illalla. Olin Mercadona-valintamyymälässä kahden nuorimmaiseni kanssa, kun vanhin, omilta retkiltään (!) kotiin palannut 15-vuotias Javier tekstasi minulle näin mieltä rauhoittavan viestin. Tartuin tietysti kännykkään vapaalla kädelläni ja soitin pojalle. Toisessa nyrkissä pidin edelleen kiinni sixpakista. Puhuttuamme selvisi, että palo roihui läheisillä vuorilla, ei siis meillä kotona. Huokaisin helpotuksesta, mutta aloin kuitenkin kiirehtiä kotiin. Maratonimaisten kassajonojen jälkeen pääsimme kuin pääsimmekin lähtemään ja kotiin päin ajaessa palon laajuus selvisi meille välittömästi - puoli vuorta roihusi Mijasissa. Jos vähien mäntymetsien menetys ei olisi riipaissut niin pahasti, olisi ollut pakko sanoa, että vuori oli jopa kaunis tummanpunaisine liekkeineen. Kotiin päästessäni puhelin soi jo, tutut kyselivät, mahtaako tulipalo vaikutta meihin ja tarjosivat yösijaa tarvittaessa. Taas tuli tälle maalle ominainen solidaarisuus todistettua.
Espanjassa metsäpalot ovat jokakesäinen riesa. Aamu-uutisissa paloa seuratessani huomasin televisiossa tutun naaman - ystäväni Rayla Haukka! Ainakin parikymmentä vuotta olemme toisemme tunteneet, tehneet jopa töitäkin yhdessä. Soitin Raylalle, joka kertoi nukkuneensa yön autossa poliisivoimien evakuoitua hänen asuinalueensa. Sätin häntä välittömästi siitä, ettei ollut soittanut minulle ja tarjosin yösijaa viikonlopuksi. Tämä on niinkuin vahingon laittamista kiertämään, mutta espanjalaisittain. Haz el bien y no mires a quién.

Suhteellisuudentaju hoi!

Keskimmäinen poikani seurasi eilen televisiouutisia puolikorvalla. Urheiluosion alkaessa huomasin hänen vaihtavan asentoa. Álvaro (11) istuikin valppaana kuin vahtikoira juontajan selostaessa futisjoukkueiden uusia sopimuksia sekä pelaajien siirtymisiä joukkueista toisiin, urheilulehti Marca yhdessä kädessä ja liigaopas toisessa.
En voi kehua muistavani, mistä pelaajasta ja mistä joukkueesta oli kysymys, mutta pelaajasiirron hinnan muistan: 8 miljoonaa euroa. Poika tuhahti: "noin vähän!"
Toivuttuani tiedustelin pojalta, kuinka paljon rahaa hänen pankkitilillään on. Sen jälkeen kysyin häneltä, tietääkö hän mahdollisesti, mikä on Espanjan keskipalkka ja kuinka paljon hänen kotinsa arvo on tällä hetkellä. Sitten kysyin, tuntuuko 8 miljoonaa euroa edelleen hänestä pieneltä summalta.
Selitin Alvarolle, että olemme tottuneet kuulemaan, että miljoonista euroista puhutaan samaan tahtiin kuin pikkuleivistä. Pelaajasiirroissa huippuklubien välillä maksetaan summia, jotka ylittävät pienen maan bruttokansantuotteen. Selitin, että kyse on summista, joita tavallinen ihminen ei ikipäivänä tienaa normaalielämässä.
"Mutta eivät pelaajat olekaan tavallisia ihmisiä!"
Jatkan selittämistä huomenna. Ja ylihuomenna. Jos ei mene perille, täytyy ottaa kovemmat aseet. Poika mukaan ruokakauppaan ja hintoihin tutustumaan. Tämän jälkeen hän saa tutustua minun pankkitiliini.
Kulutushinnat ovat tällä hetkellä Espanjassa pilviä hipovia. Tänä aamuna uutislähetys tiesi kertoa minulle, että sitruunat ovat kallistuneet viime vuoteen nähden 52%. Sipulit olivat ainoa elintarvike, joiden hinta oli laskenut 12% vastaavana aikana.
Lopetan nyt kirjoittamisen, sillä minun on alettava hakemaan sipuliruokien reseptejä.

Ensivaikutelma on se tärkein.....

Terveisiä Zahara de los Atunesista, Portugalista, Guadalupesta, Ávilasta, Madridista, Kiinasta.... kesä on ollut yhtä reissaamista ja mukavaa on ollut - ja nyt on johtopäätösten aika.
Saavuin Málagan lentokentälle aamuyöstä ja kulttuurishokki oli kamala. Siis Kiinaan verrattuna. Mutta kulttuurishokki oli päinvästainen, kun millaisen Kiinan-kävijä normaalisti kokee. Neljä kertaa maassa käyneenä tiedän kyllä, millaista kurjuutta ja köyhyyttä maasta löytyy. Mutta löytyy sitä Espanjastakin. Ero on vain siinä, että täällä se näkyy heti, kun laskeutuu Málagan lentokentälle. Roskaiset lattiat, huonosti kulkevat matkatavarakärryt, kitisevät hihnat, henkilökunnan loistaminen poissaolollaan... siinä muutama. Shanghaihin saavuttuani monen välilaskun ja etapin jälkeen matkalaukkuni tuli hihnalle miltei heti. Kaikki Kiinassa näkemäni lentokentät (Shanghai, Peking, Hangzhou, Quindao) kiiltävät puhtauttaan, eivätkä suinkaan olympialaisten takia (olen niitä nähnyt muinakin ajankohtina), vaikka moni muu asia maassa lakaistaankin maton alle sensuurin nimissä. Viime yönä sain viimeistä etappia varten Madridista lähetetyn matkalaukkuni yli tunnin odottamisen jälkeen. Enkä vain minä, vaan puoli koneellista matkustajia. Tunnelma oli pateettinen. Mikäli Espanja haluaa edelleen elää turismista, nyt on otettava kynä kauniiseen käteen. Tiedän kyllä, että Málagan kenttää laajennetaan. Mutta kait vanhan kentän siivousta edes voisi tehostaa huippusesongin ajaksi? Minä olen asunut maassa 24 vuotta ja annan anteeksi melkein kaiken. Mutta entä turisti? Tuleeko enää moisen ensivaikutuksen jälkeen uudelleen Aurinkorannikolle?

Uuden kesän lupaus

Lupaan täten, että palaan nettipäivitykseen vasta elokuun puolivälin jälkeen - kyllä äiti, ensimmäistä kertaa 39 vuoteen sanon julkisesti, että olet oikeassa. Minuakin alkoi hengästyttää viimeaikainen tahtini ja jos en nyt hellitä, en selviä tulevasta työntäyteisestä syksystä. Päätöstäni vahvistaa lisäksi hankkimani kannettava nettiyhteys, joka on etanaakin hitaampi... tähän asti tekstiä päästäkseni olen ollut tietokoneen ääressä tunnin... joten luovutan suosiolla ja toivotan kaikille lukijoillemme ihanaa, aurinkoista kesää sekä kiitän saamastani palautteesta.. jostain syystä useat lukijani kertovat, että palautteen jättäminen tälle blogisivulle ei millään onnistu, mutta emailit minulle kulkevat joten antakaa palaa! Lupaan lukea mailejani säännöllisen epäsäännöllisesti!

Perun puheeni!!!!!!

Kaksi lomapäivää on takana ja harkitsen vakavasti toimitukseen palaamista... siellä ainakin saa tehdä töitä rauhassa.
Olen täysin nääntynyt ja syy on - ainakin osittain - Espanjan byrokratian.
Kaikki alkoi, kun sain maan verohallitukselta yksiselitteisen kirjeen: tietojemme mukaan taloudessanne asuu ala-ikäinen lapsi, joka on tänä vuonna täyttänyt 15 vuotta. Teidän on hankittava hänelle asianmukainen (espanjalainen) henkilökortti, muuten ette voi tänä vuonna tehdä veroilmoitusta lainkaan.
Ihan ensimmäiseksi vähän nauratti... no, en sitten tee veroilmoitusta! Mutta sitten aloin tutustua aiheeseen tarkemmin. Ilman DNI:ksi kutsuttua henkilökorttia 15 vuotta täyttänyt poikani ei myöskään saisi passia - ei edes EU-sairasvakuutuskorttia! Jo varattu ja maksettu Suomen-matka menisi pieleen, monen muun asian myötä. Otin siis lopulta asian tosissani ja aloin selvittää, mitä henkilökortin saamiseksi olisi tehtävä.
Melkein kaikki vaatimukset olivat suhteellisen yksinkertaisia. Valokuva, huoltaja mukaan. Ei edes tarvinnut täyttää mitään hakemusta, ainoastaan varata aika poliisiasemalta. Yksi tenkkapoo kuitenkin oli: syntymätodistus.
Poikani syntyi Las Palmasissa. Syntymätodistuksen saaminen kesti kaksi kuukautta - en mene yksityiskohtiin, sillä niiden selvittämiseen tarvittaisiin enemmän kuin yksi blogi. Lopulta kaivattu todistus tuli ja varasin ajan poliisiasemalta. Aika oli eilen 13.15 Málagan pääpoliisiasemalla, sillä Fuengirolan henkilökorttiajat olivat varattuja heinäkuun puoleen väliin asti.
Saavuimme paikalle hyvissä ajoin ja saimme jonotusnumeron, eikä odotuskaan kestänyt kauan.
Kaikki siis meni liian hyvin.
Aivan.
Virkailija tutkaili syntymätodistusta nanosekunnin verran liian kauan. Tiesin heti, että jotain on pielessä. Ja niin oli.
- Emme voi tehdä pojallenne henkilökorttia, sillä syntymätodistus ei ole oikeanlainen.
- Mutta miten niin ei ole? Anoin sen nimenomaan henkilökorttia varten! Katsokaa, tästä näette!
En tuolloin tiennyt, että syntymätodistukseen niitattu alkuperäinen anomukseni pelastaisi meidät.... virkailija katsoi anomusta, ja totesi, että se oli todellakin tehty oikein. Virhe oli siis lähtösin Mogánin siviilirekisteristä, jossa virkailija oli tehnyt tavallisen syntymätodistuksen, ei erityisellä leimalla varustettua, henkilökorttia varten vaadittua syntymätodistusta.
Virkailija pudisteli päätään ja sanoi, ettei henkilökorttia niillä eväillä tipu. Sanoin, että syntymätodistuksen saaminen kesti kaksi kuukautta, ja että emme voineet odottaa toista mokomaa - poikani matkakin oli jo varattu! Lisäksi veroilmoituksen viimeiseen jättöpäivään oli jäljellä yksi arkipäivä!
Virkailija kehotti minua menemään esimiehensä (joka osoittautui naiseksi) puheille. Astuin nöyränä tämän virkahuoneeseen ja selitin tilanteen.
- Teidän on anottava uusi syntymätodistus ja tuotava minulle kopio anomuksesta. Anomuksen kun esitätte, teen pojallenne vuodeksi väliaiakisen henkilökortin - ja passin - kunnes saatte Kanarialta asianmukaisen syntymätodistuksen.
Emme enää ehtineet siviilirekisteriin, se laitettiin kiinni nenämme edestä. Olin virkailijan ehdotuksesta mennyt Málagan siviilirekisteriin, sillä se oli lähempänä poliisiasemaa. Olisin toki mennyt vaikka Portugaliin, mikäli tilanne olisi sitä vaatinut...
Maleksimme Málagan tulikuumia katuja nelisen tuntia, kunnes iltavuorossa oleva siviilirekisteri lopulta avasi ovensa. Olimme ensimmäisinä jonossa ja meidät otti vastaan virkailija, joka vaikutti juuri nauttineen viinietikkaa. Hän vilkaisi aiemmin tekemääni anomusta, jossa luki "Fuengirolan siviilirekisteri" ja oli täysin armoton: teidän on mentävä Fuengirolaan tekemään uusi anomus.
Tiesin, että virkailija on väärässä.
Tiesin, että anomuksen syntymätodistuksen saamiseksi toiselta paikkakunnalta voi tehdä missä tahansa siviilirekisterissä siitä yksinkertaisesta syystä, että sillä ei ole mitään tekemistä asuinpaikan kanssa.
Olin kuitenkin tässä vaiheessa (5 tuntia) niin rättti jännityksestä ja helteestä (Málagan ruuhkista puhumattakaan), että katsoin voittavani enemmän sillä, että lähden suosiolla Fuengirolaan kuin sillä, että jään opettamaan virkailijalle hänen omaa työtään....
Joten takaisin tulikuumaan autoon ja Málagan ulosajotien ruuhkaan.
Saavuimme Fuengirolaan ja virkailija sanoi ensi töikseen, että tottakai anomuksen olisi voinut tehdä Málagassa. Täytin uuden hakemuksen ja virkailija totesi, ettei sillä kuitenkaan tule olemaan mitään todistusvoimaa. Senkin tiesin. Mutta tiesin myös, että jos henkilöllisyyskortteja myöntävän osaston esimies anomuksen kopion halusi, minun olisi se hänelle vietävä. Vaadin vielä anomukseen leiman. Virkailija pisti vastaan, onneksi toinen tuli hätiin ja kehotti tätä leimaamaan anomuksen:
- Ei sillä kuitenkaan mitään virkaa ole.
Sanoin taas tietäväni sen.
Tässä vaiheessa on ehkä aiheen selittää, miksi tiesin tekeväni turhaa työtä. Helppoa. Henkilökorttia varten anottava syntymätodistus on voimassa 3 kuukautta. Esimies oli luvannut vuoden henkilökortin (normaalisti alle 30-vuotiaan henkilökortti myönnetään viideksi vuodeksi). Ei siis ollut herttaisenkaan väliä, anoisinko syntymätodistuksen nyt vai 9 kuukauden kuluttua....
Sain kuin sainkin leimatun anomuksen. Takaisin Málagaan. Helle, ruuhka, parkkipaikka, jonotus.
Uusi virkailija.
Selitin kaiken alusta.
Onneksi sama esimies oli myös iltavuorossa. Kello oli 20. Espanja-Venäjä-matsin oli määrä alkaa 20.45. Henkilökortti ja passi olivat kädessämme 15 minuuttia saapumisestamme.
Jos nimittäin virkailija aikoo joka tapauksessa antaa periksi, hän tekee sen niin, ettei jää ilman matsia.
Emme lopulta jääneet mekään. Mutta Espanjan loppuotteluun pääsy ei missään nimessä ollut minulle yhtä suuren riemun aihe, kun poikani henkilökortti!